Husein Muhammed - mahmudien kalifiksi kalifin paikalle?

Jälleen blogini rivit täyttää erinäiset uutiset ja blogikirjoitukset maahanmuutosta. Ei varmaankaan ole epäselvää, mikä aihe on tällä hetkellä kuuma peruna kahvipöytäkeskusteluissa ja mediassa.
Aloitan tänään ruotimalla Husein Muhammedin (Vihr.) blogikirjoitusta kuumasta perunasta. Muhammed kirjoitti:

Husein Muhammed: Kotoutuksesta ja maahanmuuttokeskustelusta Suomessa 9.4.2010

Heti alkuun on syytä myöntää, että maahanmuuttajien kotoutus ja sopeutuminen Suomeen ei onnistu kovinkaan hyvin. Kunnat ovat olleet velvollisia toteuttamaan kotoutuksen tietyssä kolmen vuoden ajassa. Ne ovat viime aikoina valittaneet kovin resurssien puutetta. Muutenkin, kotoutusta on leimannut vaihteleva taso, sekä suuret jonot ja kotoutuksen alkamisen viivästyminen.

Nyt sisäasianministeriö on ehdottanut poikkihallinnollista kokeilulakia. Kokeilun pitäisi alkaa tänä vuonna ja siihen osallistuisi 6-10 kuntaa. Tavoitteena on löytää innovatiivisia kotoutuskeinoja. Puhutaan kolmen polun kotoutuksesta; se alkaa maahanmuuttajan tarve- ja osaamiskartoituksella.

Keskeistä on vuoden kestävä alkukoulutus, jonka sisältö vaihtelee kohderyhmittäin. Painopiste on kieli- ja yhteiskuntakoulutuksessa. Työelämän polun maahanmuuttajille haetaan nopeaa työllistymistä. Erityistukea tarvitsevat voivat kokeilla uusia ja joustavia oppimismalleja esim. päiväkodeissa ja kouluissa. Kolmas polku on lapsille ja nuorille, jossa pyritään turvaamaan varhaisella ”puuttumisella ongelmiin” sama jatkokoulutuskelpoisuus kuin suomalaisille nuorille.

Tavoite on, että hallitus antaa esityksen kokeilulaista alkuvuodesta 2010. Onkin viimeinen hetki alkaa parantaa kotoutusta. Hyvä kysymys onkin, miksi näin myöhään ja miksi kyseessä on vain kokeilulaki, johon osallistuu vain rajattu määrä kuntia.

Ohhoh, nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Voisiko olla, että joskus jopa rankaksikin muuttuneen kriittisen keskustelun oraat olisivat nyt kasvaneet ja alkaneet tuottamaan hedelmää. Näkisin, että suunta on nyt positiivinen, vaikka kyseessä onkin "vain" muutaman kunnan kattava kokeilu, mutta heti on yksi vastarannan kiiski, nimittäin Husein Muhammed, vinkumassa ja valittamassa. On tämä perkele kumma homma, että heti alkaa valitus, kun olemassa olevia epäkohtia yritetään muuttaa. Heti valitetaan "miksi näin myöhään, miksi vain kokeilu, miksi rajattu kuntamäärä". Eikö mikään riitä? Eikö mikään ole koskaan hyvin? Miksei edistykselle ja ongelmien tiedostamiselle anneta positiivista tukea, vaan heti alkavat korppikotkat näykkimään täkyjä?

Edelleen, kotoutus kaipaisi jonkinlaista systemaattista, yleistä ja yhtäläistä otetta; siis aivan suomalaisen peruskoulun tapaisesti. Syrjäytymisen kustannukset kasvavat nopeasti kotoutuksen kustannuksia isommiksi, ja ns. hyvän kotoutuksen saaneet myös työllistyvät muita helpommin.

Kaipaisi kaipaisi, mutta ei ole mitään järkeä suunnata kaikkia voimavaroja suoraan ns. testaamattomaan toimintamalliin, jossa piilee mahdollisuus, ettei toimintamalli toimikkaan odotetulla tavalla, sitten olisimme taas samassa pattitilanteessa, mutta paljon paljon taloudellisesti köyhempinä. Asioita pitää tutkia ja niihin pitää perehtyä.

Olisi hyvin monen osapuolen etu, että kotoutuksen ”maine” tuottaisi samankaltaisen perusmaineen, kuin esim. peruskoulun suorittaminen. Lisäksi, koska kotoutuksen tavoite on myös tapojen ja yhteiskunnallisten funktioiden omaksuminen, vain systemaattinen ja määrätietoinen opetussuunnitelma, mielellään yleisesti ja yhtäläisesti, auttaisi eniten.

Tässä Muhammed on täysin oikeassa - pisteet siitä. Kotoutuminen vaatii systemaattisuutta, mutta se vaatii sitäkin enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Suomalainen koulujärjestelmä on kulkenut todella pitkän ja kivisen tien, joten maahanmuuttajien ja pakolaisten integroinnin saamisen vastaavalle tasolle on todella kauas katseinen fantasia. Yhä suuremmissa määrin vastuu on mielestäni maahanmuuttajilla ja pakolaisilla itsellään, eikä niinkään yhteiskunnalla. Halu oppia ja omaksua pitää tulla henkilöstä itsestä, ei yhteiskunnan painostuksesta.

Maahanmuuttokeskustelu puolestaan ”kotouttaa” suomalaisia muuttuvaan tilanteeseen, maahanmuuttajien kotoutus jää puolitiehen, ellei muu yhteiskunta tule hieman vastaan. Suomessa keskustelu tuntuu juuttuneen kahden leirin nahisteluun, kumpikin leimaa toisiaan, ja todellisuudessa kumpaankaan leiriin ei täysin ”puhdasverisesti” kuulu enemmistö ihmisistä. Media auttaa tuossa asetelman muodostamisessa, omista lähtökohdistaan, ja korostaa dramaattisimpia mielipiteitä.

Kuinka paljon "muun yhteiskunnan" pitää tulla vastaan? On mielestäni osittain kohtuutonta vaatia jatkuvasti vastaan tulemista, kun suurin vastaantulo on tehty jo siinä vaiheessa, kun maahanmuuttaja tai pakolainen on saanut luvan astua Suomen rajojen sisäpuolelle. Tässä on mielestäni yksi iso ongelma, mitä ns. uusi suomalaiset eivät halua ymmärtää. Vaaditaan "uusi suomalaisten" kunnioittamista ja heidän tapojen ja kulttuurien hyväksymistä ehdoitta, mutta he itse eivät tajua, että he ovat vieraalla maaperällä kantaväestön kotimaassa, jossa vaalitaan heidän kulttuuria ja sääntöjä. Tämä vastakkainasettelu ei tule muuttumaan.

”Kriittiset” ovat tietenkin se ensimmäinen leiri. He pelaavat mielipiteillä, jotka taloustilanteen myötä kovenevat. He eivät tunnu tunnustavan tai ymmärtävän sellaista lähtökohtaa, että voimassa oleva laki on pohja, jolta keskustelun tulisi lähteä. Uskomukset ja oletukset risteilevät kilvan fobioiden ja vihan kanssa. Maahanmuuttokritiikki on sekoittunut maahanmuuttajakritiikkiin, siis rasismiin. Useimmin kuultu keskustelun avaus on: ”En ole rasisti, mutta…”

Ja ei mennyt kauan, kun se rasismi-kortti vedettiin jälleen esiin. Muhammed ei selkeästi ole yhtään erilainen maahanmuutosta keskusteleva "uusi suomalainen", kuin muutkaan hänen kanssa veljensä ja siskonsa. Vastaan Muhemmedille täysin samoin, kuin hän itse kirjoittaa. Laki on pohja, jolta keskustelun tulisi lähteä, ja jälleen syytetään kriittisiä ääniä rasismista. Niin kauan, kun tuomioita ei langeteta, niin kauan ei ole rasismia. On täysin turhaa syyttää rasismista, jos syytteitä ei ole nostettu, eikä tuomioita annettu.

Leimallista kriittiselle keskustelulle on sen lähtökohtien asettaminen taloudellisille premisseille tai tilastojen kuvaus liioitellussa muodossa. Kumpikaan lähtökohta ei tee oikeutta pakolaisuudelle tai humanitaariselle maahanmuutolle; ihmisten hädänalaista asemaa ei korjata noin, kun sekä kansainvälinen laki että Suomen omat lait harmonisoituina niihin turvaavat statukset. Tilastotieto ei koskaan ole ollut yleistyksen peruste; yksilöt elävät omanlaisinaan tilastoista huolimatta.

Otanpa jälleen esille lain pakolaisten maahanotosta. Suomi on sitoutunut noudattamaan Geneven pakolaissopimusta, jonka mukaan virallisen pakolaisstatuksen tunnustukseen ei kuulu pako sotaa, nälänhätää tai luonnonkatastrofia. Valtaosa Irakista, Afganistanista, sekä Somaliasta tulevista pakolaisista tai turvapaikanhakijoista nimenomaan pakenevat sotaa tai huonoja elinoloja. He eivät silloin lain mukaan ole pakolaisia, eivätkä näin tarvitse suojelusta. Vai ymmärsinkö oikein, että tässä tilanteessa laki ei olekaan pohja?


Se mitä tulee tilastotietoon, niin valitettavasti tilastointi on yksi merkittävä tapa hallinnoida yksittäisiä tapauksia, laskea keskiarvoja ja nähdä laajampi kuva kerätystä informaatiosta. Mikään ei ole yleistyksen peruste, mutta raaka fakta kun on, ettei tehokas yhteiskunta pyöri yksilön ympärillä, vaan on pakko laatia yleisiä raameja ja arvoja. Lakimiehenä Muhammedin luulisi ymmärtävän sen. Esimerkiksi rikostuomioistuimissa tuomiot ovat lähes poikkeuksetta linjassa, jo aikaisemmin langetettuihin tuomioihin, eli ne kulkevat tilastollisesti keskiarvossa. Tilastot tuppaavat vaan olemaan maahanmuuttaja myönteisten pahin vihollinen, joten silloinhan tilastot ovat lähes aina vääristeltyjä ja leimaavia.


Esimerkiksi poliisin laatimat tilastot seksuaalirikollisuudesta, joissa esim. muslimimiehet ovat hyvin edustettuna, eivät tietystikään kerro muslimimiehistä ja heidän todennäköisyydestä syyllistyä esim. raiskaukseen - tämä on selvää liioittelua ja vihan lietsontaa.

Lisäksi, kriittiset ovat kriittisiä myös jokaista parannusehdotusta kohtaan, ja esim. kotoutuksen parannuksesta puhuminen on heille vain suuri ongelma rahan takia. Syrjäytynyt maahanmuuttaja on heille se vallitseva totuus, ja jokainen keskiluokkainen ja esim. työssä käyvä tummaihoinen ”poikkeustapaus”, joka sotkee suomalaisten omat mahdollisuudet työllistyä.

Ei kriittiset aina väärässäkään ole. Kotouttaminen on kallista. Kukaan ei tiedä todellista summaa, mitä kotouttaminen yhteiskunnalle maksaa. Silloin se on vakava ongelma, jos ei pystytä arvioimaan, kuinka paljon kotouttaminen maksaa veronmaksajille. Mielestäni Muhammed sortuu nyt itse yleistämään suomalaisia huomioimatta sitä, että 90-luvun alussa, kun Suomeen tuli ensimmäiset pakolaiset Somaliasta ja Romaniasta, niin he olivat lähes 100%:sti elintasopakolaisia ja elivät veronmaksajien kukkarosta. Ja sitä tosi asiaa ei voi kieltää Muhammed itsekään. Tällaisen mielikuvan muuttaminen ei käy helposti. Valitettavaa on, että kriittisten seassa on paljon täysiä idiootteja, mutta niin on jokaisessa ryhmässä.

Kriittisessä leirissä on myös niitä fiksumpiakin, mutta heidän äänensä jää usein nimenomaan leimallisen fobia- ja vihapuheen jalkoihin. Useiden kriittisten erityispiirre on tämän lisäksi olla kriittinen myös suomalaista erilaisuutta kohtaan; seksuaaliset vähemmistöt, naiset ja eri tavoin ajattelevat suomalaiset kelpaavat vihanpidon ja leimaavan puheen kohteeksi.

Luen itseni kriittiseksi, mutta samalla koen olevani suvaitsevainen. En häpeä myöntää, että nykyisessä työyhteisössäni tutustuin tummaihoiseen maahanmuuttajaan, joka teki töitä, maksoi veronsa, puhui todella hyvää suomenkieltä ja oli persoonana todella mukava tyyppi. Kaikki maahanmuuttajat eivät siis ole elintasopakolaisia, loisia, kuten väitetään. Mutta monesti maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen kohdistettu kritiikki on kohdistettu väärin. Esimerkiksi Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan ongelmakohdat EIVÄT OLE maahanmuuttajien ja pakolaisten vika, vaan poliittisen eliitin eli kantaväestöön kuuluvien poliittisten päättäjien. Eliitti puolestaan kääntää kritiikin kohdistuvan maahanmuuttajiin ja pakolaisiin henkilöinä, ei itseensä.

Äärikonservatiivisuus tarkoittaa siis hyvin ahdasta ”univormua” – tätä ei tosin voi pitää kaikkien kriittisten ominaisuutena. Osa kriittistä potee myös vainoharhaista islamofobiaa, ja korostaa samalla omaa kristillisyyttään, tosin lähimmäisenrakkauden siinä unohtaen. He sekoittavat jatkuvasti uskonnon ja sen poliittisen siiven, islamismin. Suurin osa muslimeista ei ole islamismin kannattajia.

Toinen, edellistä vastustava leiri, on antirasistinen, ja leimallisesti kulttuurirelativistinen. Heille maahanmuutto on rikkaus, ja kaikkea kulttuurisesti erilaista tulee arvostaa. He leimaavat nopeasti maahanmuuttokriittisetkin rasisteiksi, ja suhde esim. tasa-arvoisuuteen on ambivalentti; oma tasa-arvo on hyvin tärkeää, mutta esim. muslimikulttuurin tasa-arvo ei niin tärkeää, koska se on ”kulttuurista”.

Kulttuurirelativisteille maahanmuuttaja on aina yhteiskunnan ”koristaja” tai ”rikastaja”, huolimatta siitä, kuinka monta sukupolvea sitten yksilön vanhemmat tai isovanhemmat tulivat uuteen maahan. Tällainen asenne on ollut todellisen integraation este, siinä kuin rasismikin. Moni maahanmuuttaja pyrkii itse olemaan ”kunnon suomalainen” ja työskentelee kovasti saavuttaakseen ”normaaliuden”. Kulttuurirelativisti turvaa mielellään erityisoikeuksia maahanmuuttajille, myös siinä vaiheessa, kun he ovat jo hyvin kotoutuneet, ja sallii myös islamismin soluttautumisyritykset yhteiskuntaan.

Kaikesta huolimatta Islamin uskonto ja muslimit ovat kokonaisuus, mikä vaatii mielestäni kriittisyyttä ja kyseenalaistusta, koska Islam uskontona ja ns. kiihko muslimit ovat vaarallinen aikapommi, mikäli sen annetaan kyteä ja kasvaa piilossa. Tarkoitan sitä, että asiaan tulee perehtyä ja ottaa oppia muuaalla maailmassa tapahtuneista yhteenotoista, esim. Muhammed pilakuva mellakat. On täysin selvää, että kahden uskonnon ja uskonnon kannattajien yhteentörmäys ei tapahdu ongelmitta. Tämän vuoksi asiat tulee nostaa esille, kuten kunniamurhat, tyttöjen ympärileikkaukset jne. Asioista pitää keskustella, vaikka tunteet kuumenisivatkin.

Suurin osa maahanmuuttajista tulee omaksumaan uudet tavat ja lait varsin mutkattomasti. Pieni osa ei, ja sen kanssa pitää tehdä erityisesti töitä. Ja koskaan ei pidä unohtaa, että vain osa maahanmuuttajista on erityistuen tarpeessa; suuri osa on työkykyistä ja koulutettua. Maahanmuuttajien roolia ei saa sitoa yhteen luokkaan.

Tietyiltä osin olen samaa mieltä Muhammedin kanssa. Ääriryhmän kanssa pitää tehdä töitä ja siihen pitää panostaa. Suurin osa on työkykyisiä, mutta koulutuksen suhteen olen maltillisempi. On selkeästi tutkimuksilla osoitettu, että maahanmuuttajien ja pakolaisten koulutus ja yleissivistys on selkeästi kantaväestöä heikompi, ja tähän pitää panostaa nyt ja tulevaisuudessa.

Ja kuten sanottu, maahanmuuttajat tarvitsevat kotouttamista ja tasa-arvon ymmärtämistä, mutta valtaväestö tarvitsee myös asiallista ja hyvää maahanmuuttokeskustelua ja syvällisempää yhdenvertaisuuden ymmärtämistä. Ja esim. juuri yhdenvertaisuuden ymmärtäminen koituu myös suomalaisten omaksi eduksi, siksi tavoitteet ovat tärkeitä yhteiskunnan kehittymisen takia.

Tähän yhteisymmärrykseen on mielestäni hyvä lopettaa.


KIITOS JA ANTEEKSI,
ISÄ LIEKKI