Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Vanhanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Vanhanen. Näytä kaikki tekstit

14. huhtikuuta 2010

MAITO-MATIN PÄÄSTÄ ON JÄRKI KARANNUT OSA 3

Köysi Maito-Matin (Matti Vanhanen) kaulan ympärillä kiristyy vain entisestää. Ehkä tästä syystä verenkierto aivoihin on ollut heikohkoa ja näin vaikuttanut Maito-Matin muistiin - Maito-Matti kun ei enää tahdo muistaa mitään. Pitäisikö Maito-Matin poiketa paikallisessa terveyskeskuksessa varhaisdementian johdosta?

Helsingin Sanomat 14.04.2010...
Vanhanen sai tiedon KMS-rahoittajaringin nimistä jo 2007
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sai nimilistan Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen (KMS) takana olevista liikemiehistä sähköpostitse jo maaliskuussa 2007.
Tieto on merkittävä, sillä tähän asti Vanhanen on sanonut, ettei tiennyt KMS:n takana olevista rahoittajista muita kuin Nova Groupin Tapani Yli-Saunamäen.
Vanhanen sai KMS-yhdistykseltä 10 000 euroa tukea vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.
Aika paksua huttua Maito-Matti keittää. 10 000€ vaalitukea, ja Maito-Matti väittää, ettei tiedä rahoittajia muita, kuin Nova Groupin Tapani Yli-Saunamäen. En voi muuta, kuin nauraa. Olen jo pitkään teinnyt, että Maito-Matti on tyhmä, kuin vasemman jalan saapas, mutta olla vielä tyhmempi? Ihmettelen, että miten ihmeessä Maito-Matin kaltainen imbesilli on noussut Suomen pääministeriksi? Jotain se myös kertoo Maito-Matin kannattajista, ei heilläkään taida olla kaikki sahanpurut tallella?
Vanhasen saama nimilista KMS-tukijoista sisältyy kohuliikemies Arto Merisalon lähettämään sähköpostiin. Vanhasen ja Merisalon välinen sähköpostivaihto löytyy poliisin KMS-esitutkintamateriaalista, jonka HS on hankkinut käyttöönsä.
Eilen tiistaina Vanhanen vetosi yhä tietämättömyyteensä ja muistamattomuuteensa, kun HS asiaa kysyi.
"En nyt pysty muistamaan, en pysty hahmottamaan. Varmaan sellainen on sitten tullut, minulle tulee hirveän paljon sähköpostia ja pyrin niihin nopeasti vastaamaan. Jos siinä on sitten jokin lista, niin odotetaanko, että voisin vuosien päästä sen listan muistaa – se on mahdotonta", Vanhanen vastasi HS:lle valtioneuvoston juhlahuoneiston Smolnan portaikossa Helsingissä.
Maito-Matti, onko tyhmyytesi tekosyy olla ajattelematta? Etkö oikeasti keksinyt mitään parempaa valhetta? Koko selitys haisee niin mädälle politiikalle, että silmiä kirvelee. Etkö lue sähköpostiasi ennen kuin vastaat? Kumma juttu, että koko KMS-jutussa muistisi tuntuu vain "katoavan". Vuosien päästä - kun tapahtumasta oli mennyt reilusti alle 3-vuotta? Sangen erikoista, koska kansanedustajat tunnetusti muistavat kollegoidensa mielipiteet, puolueiden linjaukset ja tuhansittain erilaisia asioita, mitä naapurileirissä tehdään väärin, mutta kun tulee kyse omista asioista ja varsinkin rahasta, niin "en nyt pysty muistamaan, en pysty hahmottamaan".
Vanhasen ja Merisalon välinen kirjeenvaihto on tuttavallista – Vanhanen allekirjoittaa viestinsä pelkkänä "Mattina" ja Merisalo "Artsi M:nä".
"Yöunet jäivät vähiin, mutta mieli on hyvä ! Parhain yhteistyöterveisin", Merisalo päättää viestinsä.
Omassa vastausviestissään Vanhanen kiittelee "kaikesta avusta" ja lupaa tukijoille kiitoskaronkan.
Ainakin tällaisen koti-Sherlok Holmesin silmin Maito-Matin vastaus muistamattomuudesta on silkkaa paskapuhetta. Ja se paistaa läpi erittäin selkeästi myös edellä olevasta viestin vaihdosta.
Esitutkintamateriaalista selviää myös, että keskustan puoluevirkailija Lasse Kontiola hoiti KMS:n rahaliikennettä tiedettyä kauemmin.
Vanhaselle vuonna 2008 toimittamassaan "anteeksipyynnössä" hän kertoi lopettaneensa tilimaksatukset tammikuussa 2007, mutta esitutkintamateriaalin mukaan hän hoiti rahaliikennettä vielä saman vuoden syyskuussa.
Uudeksi KMS:n tukimieheksi materiaali paljastaa Palmbergin (nykyisin osa Lemminkäistä) Risto Bonon. Muita KMS-liikemiehiä ovat Tokmannin Kyösti Kakkonen ja Seppo Saastamoinen, Maskun Toivo Sukari, Motonetin Lauri Juntunen ja Suomi-Soffan Harri Toivainen.
Kysyn vielä kerran, että miten on mahdollista, ettei Maito-Matti "muista" tällaista listaa, josta löytyy nimet Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari? Herrat vain sattuvat olemaan suomalaisen talousmaailman isoja nimiä ja ns. "raha-miehiä". Kaiken huipuksi Keskustan muutkin jäsenet saivat KMS:ltä vaalitukea mm. Paula Lehtomäki, Mauri Pekkarinen, Liisa Hyssälä, Paavo Väyrynen ja Anu Vehviläinen, sekä Maito-Matin hallituksen ministerit Jyri Häkämies (kok.), Suvi Linden (kok.) ja Stefan Wallin (r). Aika erikoista, että juuri Maito-Matin hallituksen ministerit saivat vaalitukea KMS-yhdistykseltä.


Aluksi kielletään, myöhemmin ei "muisteta"...
Iltasanomat 25.03.2008 
Kohuyhdistykselle Vanhasen lupa 
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen toimivat taustavaikuttajina Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n perustamisessa, kertoo Ilta-Sanomat.
Jarmo Korhosen mukaan pääministeri Vanhanen on tiennyt Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksestä alusta alkaen.
Korhonen kertoo Ilta-Sanomissa Nova Groupin toimitusjohtajan Tapani Yli-Saunamäen pyytäneen puoluetoimistosta asiantuntemusta aatteellisen yhdistyksen perustamiseen. Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola sai luvan avustaa yhdistyksen perustamisessa.
Ööö... Eikös Maito-Matti nimenomaan kieltänyt, ettei toiminut KMS-yhdistyksen "alkuunpanijana", eikä muutenkaan tiennyt kys. yhdistyksen toiminnasta ja toimihenkilöistä yhtään mitään?
Korhosen mukaan hänellä ei tuolloin ollut tietoa siitä, että kyseessä oli poliitikkoja rahoittava yhdistys.
Korhonen kertoo myös pääministeri Vanhanen tienneen tuolloin Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksestä.
- Totta kai hän perustamisesta tiesi, me annoimme Kontiolalle luvan siihen. Totta kai puoluejohto tietää tällaisista asioista, Korhonen sanoi Ilta-Sanomille.
"Me annoimme luvan" eli luvan antajat olivat Maito-Matti ja Jarmo Korhonen.
Vanhanen on vakuuttanut, että ei ole tiennyt niiden lahjoittajien nimiä, jotka tukivat häntä Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta. Vanhanen on puoltanut julkisuudessa liikemies Toivo Sukarin kiisteltyä Ideapark-hanketta. Sukari on yksi yhdistyksen rahoittajista.
Hupsista mikä sattuma! Siis täysin yllättäen, kuivalla puun takaa, Maito-Matti puolsi Toivo Sukarin Ideapark-hanketta. Hetkinen, siis missä Sukarin nimi oli? Ai niin, Sukari olikin KMS-yhdistyksen vaalitukirajoittaja, ja Sukarin nimi löytyi Maito-Matin sähköpostista vaalitukirahoittajien listalta. MIKÄ SATTUMA!


Vaaleihin KMS-yhdistys sijoitti rahaa paljon - yhteensä 400 000€. Helsingin Sanomien mukaan Tapani Yli-Saunamäen Nova Group "lahjoitti" 145 000€, Kyösti Kakkosen Suomen Liikekiinteistö 120 000€ ja Toivo Sukarin Maskun Kalustetalo 100 000€ eli yli 90% täydestä 400 000 eurosta. Pelkästään Maito-Matin osuus (10 000€) on 2,5% koko summasta.


On yhteenvedon aika. Koska osa esitutkintamateriaalista on julkistettu, eli julkisuuteen annetut tiedot ovat faktoja, eikä keksittyjä arvioita, niin on pakko todeta, että suomalainen politiikka ja bisnesmaailma on yhtä korruptoitunut, kuin Itä-naapurissa. Maito-Matti ja kumppanit ovat kusseet kansan linssiin häikäilemättömästi. Maito-Matti kiistää valehdelleensa, mutta selkeästi Maito-Matti on osottautunut patoutuneeksi valehtelijaksi, joka kuvittelee, ettei häntä koske yhteiskunnan yleiset pelisäännöt puhumaattakaan moraalista, mitä Maito-Matilla ei selkeästi ole. Maito-Matti on mätä poliitikko, joka tulisi ehdottomasti poistaa politiikasta ja häntä tulisi rangaista kovalla kädellä korruptiosta.


Pieni vihjevisa loppukevennykseksi. Mitä yhteistä on Maito-Matilla ja kastemadolla? Vastaus: Molemmat ovat lieroja, väriltään punertavia - erityisesti valehdellessaan, molemmat elävät enemmän tai vähemmän mullan alla, molemmat ovat kaksineuvoisia, molemmat ovat tärkeässä roolissa maan hajoittajaelimistössä, molemmilta löytyy alkeellinen tikapuuhermosto, sekä molemmat ovat täysin selkärangattomia.


KIITOS JA ANTEEKSI,
ISÄ LIEKKI

4. huhtikuuta 2010

MAITO-MATTI EI SATEELLA KASTU!

Iltalehti 02.04.2010 (Vanhasen kommentit kursivoitu) 
VUOSI VAALEIHIN: MATTI VANHANEN - EDESSÄ MILJARDIEN VERONKIRISTYKSET
Kuinka paljon ja mistä valtion menoja pitää leikata seuraavalla vaalikaudella? 
- Kannatan säästäväisyyttä, mutta en leikkauksia. Tuottavuutta pitää lisätä ja työuria pidentää. Verotuksen kokonaisastetta voidaan nostaa ja huolehtia menokurista. Mutta sosiaaliturvan tai aluepolitiikan tai elinkeinotukien leikkauksiin ei pidä tällä kertaa lähteä. 
Pystyttekö siis lupaamaan, että ensi vaalikaudella ei leikata valtion menoja? 
- Menokurista pitää huolehtia ja tuottavuutta lisätä. Mutta ei pidä toistaa lapsiperheiden etuuksien leikkauksia, ei pidä panna opintotukea kahdeksaksi vuodeksi jäihin ja niin edelleen. 
Näin alkoi Iltalehden tekemä "vaalitentti" Maito-Matin osalta. Mielestäni Iltalehden toimittaja tekee Maito-Matille harvinaisen selkeitä kysymyksiä, mutta voi kun Maito-Matin vastaukset olisivat yhtä selkeitä. Maito-Matti täyttää mallikaasti poliitikon irvikuvan, "Mitään en myönnä, mutta en myöskään kiellä". Ensimmäisenä esitettyyn kysymykseen toimittaja ei itseasiassa saa mitään vastausta. Mikset Maito-Matti kerro mitä veroja tulee nostaa ja mitä ei? Mitä tämä menokuri ja säästäväisyys on käytännössä? 
Viime laman jälkeen kuuluisalla Sailaksen leikkauslistalla olivat työttömyysturva, työllistämismäärärahat, perhetuet, lääkekorvaukset, asumistuki, yritystuet, puolustusmäärärahat ja maataloustuki. Mistä näistä olette valmis leikkaamaan seuraavalla vaalikaudella?
- Keskusta tekee oman ohjelmansa niin, että noita viime laman jälkeen tehtyjä virheitä ei toisteta. Niiden kääntöpuoli on ollut muun muassa lasten ja nuorten huostaanottojen raju kasvu.
Tipahdin kuin eno veneestä! Maito-Matilla olisi nyt oiva tilaisuus kertoa Keskustan ohjelma ja oma mielipide, mutta vastaus on yhtä pyöreä kuin plussapallo. Mitä virheitä viime laman aikaan tehtiin? Osaltansa varmasti vaikutus näkyy lasten ja nuorten huostaanottojen kasvussa, mutta väitän kiven kovaa, että huostaanottoihin vaikutti enemmän selvä puute lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa. 
Eli ei mitään noista?
- En tuosta listasta lähde yksittäisiä mainitsemaan. Päälinja on se minkä sanoin.
Mikä se päälinja on? Edellinen vastaus ei antanut mitään linjaa taikka suuntaa, joten edelleen haluaisin tietää, mitä virheitä viime laman aikana tehtiin?
Mitä veroja seuraavalla vaalikaudella korotetaan ja kuinka paljon?
- Tulemme kokemaan merkittävän verojen kiristämisen. Pääomaveroja, välillisiä veroja, energiaveroja ja mitä erilaisimpia maksuja. Korottamistarve tulee olemaan miljardeja euroja. 
- Se mitä pitää pyrkiä välttämään on työn ja yrittämisen verotuksen kiristäminen. Kilpailukykyämme pitää pyrkiä viimeiseen saakka suojaamaan. Poikkeuksena ovat ylimmät tuloverot, joissa keskustan mielestä pitää oikeudenmukaisuuden nimissä pystyä tekemään määräaikainen kiristys. 
Sinänsä outoa puhetta Maito-Matilta, sillä nykyinen hallitus valtiovarainministeri Kataisen johdolla helpotti tuntuvasti nimenomaan pääomaveroa ja nyt onkin "vaalitentissä" täysin eri ääni kellossa. Ristiriitaista(ko)?
Minkä verran yhteiskunta voi odottaa omaisten kantavan vastuuta vanhusten hoitamisesta? 
- Ensisijassahan se vastuu onkin meillä jokaisella omista omaisistamme. Me olemme organisoineet yhteiskunnan niin, että yhteiskunta sitten verovaroilla auttaa. 
- Yhteiskunta ei pysty kuitenkaan kaikkea tekemään, eikä sillä riitä rahaa kaikkeen. Lähtöolettamus on, että me itse lapioimme lumet omalta pihaltamme, katsomme pesueemme perään ja huolehdimme myös lähimmäisistämme. 
Toisaalta totta, mutta toisaalta taas täysin mahdoton ajatus. Kysyn sinulta Maito-Matti, kuinka on mahdollista huolehtia omaisistaan tehokkaasti n. 30 000 euron vuosituloilla, kun yleinen hintataso nousee koko ajan palkkoja nopeammin? Se on täysi mahdottomuus. Keskimäärin suomalaiseen perheeseen kuuluu 2 aikuista ja 2-3 lasta. Perheen yhteiset vuositulot ovat pyöreästi n. 50 000-60 000 euroa. Jos maan yleiseen hintatasoon nähden lisätään vielä maksutaakaksi omat lähiomaiset (isä ja äiti) molemmilta aikuisilta, niin maksutaakka kuristaa hengiltä. On selvää, ettei valtionkirstun rahat riitä kaikkeen, mutta ei niitä tarvittavia rahoja löydy pienituloisilta tai keskituloisiltakaan.


Päälle vielä se, että Suomeen otetaan joka vuosi pakolaisia ja maahanmuuttajia, joiden perheitä yhdistetään valtion eli veronmaksajien kassasta! Miksi heidän ei tarvitse maksaa perheidensä yhdistämistä omasta pussistaan, työstä saadusta palkastaan? 
Puhumattakaan siitä, että Suomi lahjoittaa ilmaista rahaa JOKA VUOSI KEHITYSMAIHIN! Mitä tällä lahjoitetulla rahalla on saavutettu? EI MITÄÄN! Miksi tätä rahaa ei suunnata oman maan tarpeisiin varsinkin nyt laman aikana? Maito-Matti, sinä valehtelet! Rahaa on, mutta sitä syydetään täysin surutta kehitysmaihin, jotka rahoittavat sotiaan "meidän" antamilla rahoilla.
Kun omat voimanne eivät enää riitä, missä hoitopaikassa haluaisitte viettää oman vanhuutenne? 
- Meille syntyy yksityisiä hoitopaikkoja, joissa suurten ikäluokkien edustajat jo aika paljon itse maksavat hoidostaan. Toivon, että voisin mahdollisimman pitkään elellä kotioloissa ja olisi tarjolla sekä yhteiskunnan kotipalvelua että itse hankkimiani yksityisiä palveluita. Aikanaan tulee sitten vanhainkotivaihe eteen. Niin se tulee jokaiselle.
Tervemenoa vaan vanhainkotiin. Sittenpähän näet millä mallilla suomalainen vanhustenhoito on. Maito-Matti taistelet urhoollisesti kahden ulkomaalaisen vanhuksen vuoksi. Pyrit muuttamaan jopa lakia heidän vuokseen, mutta et tee mitään oman maan vanhuksien eteen. Sietäisit hävetä Maito-Matti!


Pitäisikö maahanmuuttopolitiikkaa muuttaa? Miten?
- Sitä on muutettu. Meidän ja muiden Pohjoismaiden välillä ei saa olla eroja etuisuuksiin liittyen, ettei ole vääränlaisia kannustimia tulla Suomeen. Tulemme tarvitsemaan lisää maahanmuuttajia, mutta heistä valtaosan pitää pystyä osallistumaan täällä aktiivisesti työelämään.
Mikä mittari Pohjoismaiden välinen etuisuusero on? Miksi emme voi luoda täysin omaa politiikkaa tässäkään? Esimerkiksi Kreikka ja Italia ei anna mitään etuisuuksia maahanmuuttajille, vaan niiden lähtökohtana on se, että maahanmuuttajien on pystyttävä huolehtimaan itsestään tekemällä töitä, kuten kantaväestönkin odotetaan huolehtivan.

Kyllä, Suomi tarvitsee maahanmuuttajien panosta työmarkkinoilla, mutta kun se ei ole tähänkään mennessä onnistunut edes romanien osalta, jotka ovat asuneet Suomessa jo n. 500 vuotta. Edelleen heidän "kotoutuminen" ei ole onnistunut ja panos työelämässä on mitätön, sillä yli puolet romaneista on työttömänä.

Maassa jo olevien pakolaisten ja maahanmuuttajien kohdalla kotouttaminen on, niin ikään epäonnistunut totaalisesti. Suurimmat tilastomerkinnät heidän osalta näkyy rikollisuudessa ja se ei mielestäni ole kovin mairitteleva meriitti.

Miten uskotte vaalirahoituskohun vaikuttavan keskustan menestykseen?
- En usko, että se enää eduskuntavaaleissa vaikuttaa. Kaikilla puolueilla on omat vaikeutensa ollut, ei keskusta ole tässä suhteessa mitenkään erityistapaus.
En kyllä allekirjoita edellistä. Toimittaja kysyi nimenomaan vaalirahasotkuista ja julkisuuteen ei ole tullut vaalirahasotkuja esimerkiksi Perussuomalaisilta, joten on mielestäni turhaa vähätellä korruptiota valtiovallan sisällä. 
Mikä ministerinsalkku teitä kiinnostaa seuraavassa hallituksessa?

- Palataan siihen sitten, jos vaalitulos on sen mukainen. Itse pyrin ilman muuta vaativaan tehtävään eduskuntavaalien jälkeen.
Sinänsä johdatteleva kysymys ja osoittaa toimittajan oman poliittisen suuntautumisen, jos lähtökohtana on jo ennen vaaleja, että Maito-Matti valitaan kansanedustajaksi. Henkilökohtaisesti toivon, että kansa avaisi silmänsä kaikkien näiden sotkujen jälkeen, mitä Maito-Matti on järjestellyt, eivätkä äänestäisi häntä. Miksi äänestää epärehellinen ja korruptiomyönteinen henkilö päättämään yhteisistä asioistamme?

Miksi parjaan Maito-Mattia? Miksi seuraan Maito-Matin edesottamuksia punakynä valmiina? Siksi, koska epärehellinen ja mätä poliitikko ei ansaitse suitsutusta ja fanfaareja. On mielestäni täysin aiheellista ottaa epäkohtia esille, esittää kriittisiä kysymyksiä ja kyseenalaistaa luottamusta vaativan viran haltijan toimet, koska tämä on osoittautunut valehtelijaksi ja epärehelliseksi. Voiko tällainen henkilö silloin toimia pääministerinä, tai edes kansanedustajana? Mielestäni ei tänään, ei huomenna, ei koskaan. 

Yhteenvetona sanottakoon, että Maito-Matti on täysiverinen poliitikko - niin kiero, ettei sateella kastu!

KIITOS JA ANTEEKSI,
ISÄ LIEKKI

3. huhtikuuta 2010

Maahanmummopolitiikkaa OSA 313

Helsingin Sanomat 02.04.2010. 
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg kirjoitti kirjeen Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksille. Hän esitti, että kahden käännytyspäätöksen saaneen isoäidin käännytystä ei ole syytä kiirehtiä. Seuraavana päivänä poliisi kertoi, että käännytysten toimeenpano on toistaiseksi jäissä. Poliisijohto arvioi, että Hallbergin kirje helpotti päätöstä muttei sitä kuitenkaan ratkaissut.
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijat arvostelevat Hallbergin kirjettä. Heidän mukaansa korkeimman hallinto-oikeuden presidentti horjuttaa kirjeellään vallan kolmijako-oppia, jonka mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta ovat erillään (HS 1. 4.).
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi maaliskuun alussa egyptiläisen isoäidin valituksen hallinto-oikeuden käännytyspäätöksestä ja epäsi venäläiseltä isoäidiltä valitusluvan hallinto-oikeuden käännytyspäätökseen. Hallberg osallistui egyptiläisen isoäidin käännytyksen ratkaisuun ja äänesti esittelijän kanssa käännytystä vastaan.
KHO:n päätös synnytti kiivaan keskustelun. Presidentti Tarja Halonen totesi sen sotivan yleistä oikeustajua vastaan. Maahanmuuttoasioiden ministeri Astrid Thors arvioi sen antaneen aiheen muuttaa ulkomaalaislakia. Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti, että hallitus esittää pikaista lainmuutosta.
Tarina epäoikeudenmukaisesti kohdelluista mummoista ei ota laantuakseen. Tarina täyttää jälleen lehtien palstatilan. Tällä kertaa pääroolia vetää Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, joka näyttää konttaavan vallan kolmijaon harmaalla alueella.


Suomen oikeujärjestelmä toimii ns. vallan kolmijaon periaatteella, missä lainsäädäntövalta (Eduskunta), toimeenpanovalta (esim. Poliisi)ja tuomiovalta (riippumattomat tuomioistuimet) ovat eriytetty toisistaan. Nyt Hallberg mielestäni toimii törkeästi, rikkoen juuri kys. vallan kolmijaon periaatetta, koska Hallberg yrittää selkeästi omaa asemaansa hyväksikäyttäen vaikuttaa toimeenpanovallan toimintaan. Kuten aikaisemmassa blogikirjoituksessani totesin, Hallberg syyllistyy yhdessä Tarja Halosen, Astrid Thorsin ja Matti Vanhasen kanssa demokratian vastaiseen mielivaltaan. Onko oikein, että maamme presidentti, pääministeri, maahanmuuttoministeri, sekä KHO:n presidentti ohittavat demokraattisen päätöksenteon periaatteen omien aatteidensa läpilyömiseksi? Suomi on demokraattinen tasavalta, tai oli ainakin ennen. Eikö juuri maan korkeimman päätäntävallan tulisi noudattaa yhteisiä pelisääntöjä ja periaatteita?


KHO:n päätös synnytti kiivaan keskustelun. Presidentti Tarja Halonen totesi sen sotivan yleistä oikeustajua vastaan. Maahanmuuttoasioiden ministeri Astrid Thors arvioi sen antaneen aiheen muuttaa ulkomaalaislakia. Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti, että hallitus esittää pikaista lainmuutosta.
Tarja, tiesitkö, että sinun oikeustajusi ei ole sama asia, kuin Suomen laki? Haluaisin erittäin mielelläni kuulla, mikä on mainitsemasi "yleinen oikeustaju"? Eikö yleistä oikeustajua nimenomaan noudateta tuomiovallanpiirissä, jonka päätöksen tekoprosessiin ei kuulu tasavallan presidentin ääni?


Maahanmuuttoministerimme Astrid Thorsin arvion voi työntää suoraan sinne kuuluisaan, minne aurinko ei paista. Jos Thors saisi diktatuurivallan, Suomeen kerättäisiin kaikki mummot ja vaarit sairastamaan, koska se on humaania ja moraalisesti oikein. Maassamme tapahtuu paljon moraalinvastaista, eikä siihen ole katsottu aihetta puuttua lakimuutoksin, esim. lasten ja nuorten rikosoikeudellinen suoja seksuaalirikoksissa.


Pääministeri Matti "Maito-Matti" Vanhanen on jo sinänsä täysin oma lukunsa, etten katso aiheelliseksi kommentoida mitään hänen tyhmyydestään.


Kaiken tämän älyttömyyden keskellä mietin, että onko Suomi enää oikeudenmukainen ja tasavertainen yhteiskunta omiansa kohtaan? Tämän maan puolesta on tapeltu ja tapettu, koska ainakin esi-isämme katsoivat, että tämä maa on sen arvoinen, jonka puolesta kuolla ja jättää perintönä jälkipolville. Onko verenvuodatus ja tuska ollut täysin turhaa? Kuinka valtiovalta julkeaa kusta kansalaisten linssiin? Antaisinko minä henkeni tämän maan, valtiovallan tai vallitsevien periaatteiden puolesta? Ikävä totuus on, että en antaisi... arvostukseni maatamme kohtaan laskee koko ajan, kiitos maassamme jo olemassa olevan eriarvoisuuden!


KIITOS JA ANTEEKSI,
ISÄ LIEKKI